K. Karvonen Oy on vuonna 1972 perustettu perheyritys. Alunperin toiminta koostui erilaisista metallialan alihankintatöistä. Pikkuhiljaa kuvaan tulivat erilaiset toimisto, av- ja opetustilakalusteet, jolloin omaan tuotantoon tulivat myös puupuolen tuotteet.
Vuodesta 1992 lähtien toiminta keskittyi käytännössä kokonaan koulujen kalustamiseen, koko Suomen alueella. Yrityksellä oli toimipisteet Keravalla, Mäntsälässä ja Pieksämäellä. Asiakkaat olivat tuotannossa olleisiin, kotimaassa tehtyihin ja Suomessa suunniteltuihin kalusteisiin erittäin tyytyväisiä.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvaneet, varsinkin julkiselle sektorille työskennelleiden pienten ja keskisuurten yritysten haasteet heijastuivat myös K. Karvonen Oy:n toimintaan ja yrityksen toiminta ajettiin hallitusti alas vuonna 2011, sitä kuitenkaan täysin lopettamatta.
Nyt, uusien kokemusten ja oppien jälkeen, on aika kypsä K. Karvonen Oy:n tulla takaisin, uudistuneena ja uudelle alalle.
Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kaksi henkilöä, kirjanpidosta ja taloushallinnosta vastaava Satu Karvonen sekä seura- ja pienyritystoimintaan laajan perspektiivin omaava Risto Karvonen. He molemmat ovat valmiina auttamaan Teitä keskittymään toiminnassanne itse asiaan. Ottakaa rohkeasti yhteyttä!